M.I.A.

Päätin jokin aika sitten ryhtyä kuuntelemaan M.I.A.:a, koska tämä on suosittu suosittujen keskuudessa – ainakin nuorekkaissa aktivistipiireissä. Pidin myös ideasta. Ruman melun sijaan aktivistit kuuntelemassa diskoa. Olen nyt kuunnellut M.I.A.:n kolme virallista albumia. En valitettavasti kokenut kääntymystä. Laulajattaren ulosanti on yksitoikkoista ja naukuvaa. Etnisistä ja elektronisista genreistä poimittu taustasillisalaatti alkaa pian kuulostaa pelkästään yhdentekevältä, kuin selaisi radiokanavia. Hyviä mieleenpainuvia biisejä on liian harvassa. Tämä on olennainen ero takavuosien suosikkiin Manu Chaoon, joka rakensi myös eklektismin varaan. Hänen eklektismistään kuitenkin erottui hienoja poppiksia yksi toisen perään. Ei M.I.A. mikään täysin huono ole. Netissä on hyviä videoita ja jalkaa heiluttavia yksittäisiä kappaleita, mutta kuunneltavaksi tai ihailtavaksi tässä on aivan liikaa käsitettä ja liian vähän intuitiota.

Porsas (saari)

Kevät työntää talvea pois Helsingistä hartiavoimin. Sääli. Hiihtokelit ja meren jää ovat kuitenkin vielä näinä päivinä erinomaisessa kunnossa. Hiihdimme tänään Seurasaaren selällä, ja poikkesimme jälkikasvua ruokkimaan saareen (tai luodolle) nimeltä Porsas. Sinne tuskin pääsee uudestaan ennen seuraavia hyviä jäitä. Minulla on tapana fiksoitua (ryhtyä harrastamaan, fanittamaan) tällaisia irrelevantteja elinympäristön yksityiskohtia. Siksi lisätiedon etsiminen Porsaasta kiinnostaa nyt suuresti. Ainakin siellä on 1800-luvulta nimikirjoituksia kaiverrettuna. Luonto on varsin monipuolista kun ottaa huomioon kuinka pieni tuo merestä pistävä kallion pala on. Lehtipuista löytyy erinomainen valikoima, pihlajaa, koivua, leppää, pajua, ja pensaista ainakin syreeniä ja ruusua. Paljastan nyt geologian aukkoni, kun en tunnista kivilajeja:  mutta on kiinnostavaa, että Porsas koostuu harmaan  graniitin lisäksi ainakin sellaisesta punaisesta kalliosta, jota Seurasaaressa on paljon, ja ihan mustasta kalliosta.  Varmasti jossain on infopaketti tästäkin paikasta, kunhan löydän.

Haukka

Töölön kirjaston takana olevassa puistossa lensi tänään aamupäivällä jokin isokokoinen haukka pienehkö varis kynsissään. En ole ennen tällaista nähnyt näin urbaanissa ympäristössä. Toisaalta tietysti kaupungissa näkeekin enemmän eläimiä kuin metsässä, koska kaupunkilaiseläimet ovat röyhkeitä ja tietävät, etteivät city-homot kuitenkaan tee niille mitään.

Blogin ulkonäkö

Teen asialle jotain, mutta en vielä tänään. Tänään olen “väsynyt lauluni valheeseen” kuten teinixit asian ilmaisevat.

Pertti Alasuutarin mukaan elimme sotien jälkeen moraalitaloudessa, josta siirryimme vuonna 1964 suunnittelutalouteen, ja lopulta vuonna 1989 kilpailutalouteen. Minulle on jäänyt epäselväksi mistä nykyään kilpaillaan. Uusvasemmisto oletti että rahasta, ja keksi humanistien onneksi, ettei kaikkea voi mitata rahassa. Tämä älynväläys ei tietenkään osu mitenkään kilpailutalouden rakenteeseen, jonka ei tarvitse liittyä rahaan. Alasuutarin jaottelun mukaan uusvasemmisto on vanhanaikaista siinä missä Kristillisdemokraatitkin: moraalitalouden puhetavan jäänne tai retroilua. On tavallaan noloa ja tuottamatonta puhua toisten sanoilla, aivan kuin on noloa simuloida toisten tunteita. Toisaalta on vaikea tulla ymmärretyksi jos kieltäytyy liian metodisesti. Blogin taustaksi olisi löydettävä jotain pastellivärejä.

Kaulahuivin sitominen

Missä elämänvaiheessa kaulahuivin oikea sitominen, vai pitäisikö puhua kietaisusta, opitaan? Käytän mielelläni huivia, mutta on niin vaikeaa saada se kunnolla päälle. Riskinä on jotenkin hirttää itsensä siihen ja se näyttää kyllä huonolta. Tiedän, olen narsismin ajamana katsonut itseäni joskus salaa hissin peilistä. Huivin pitäisi kai olla pitkä. Silloin sen voi kietaista kaksi kertaa tekemättä mitään solmumaista viritystä.

Unhola

Huomaan haaveilevani paperisesta sanomalehdestä aamukahvin kanssa. Olisi keinutuolikin nykyään. Muistan kyllä hämärästi, kuinka kärsin silloin kun luin joka päivä sekä HS:n että Aamulehden. Kärsin kroonisesta ylemmyydentunnolla kuorrutetusta epätoivosta. Se ei ollut hyväksi. Silti paperilehdessä on jokin yhdistelmä tuoreutta ja katoavaisuutta, ja se orientoi sopivasti. Netti ei orientoi, koska se jatkuu loputtomina ketjuina kaikkiin suuntiin. Lehden voi lukea loppuun, ja asettaa syrjään. Nettiin vain väsyy.

Design capital

Sekä Töölössä että Kalliossa näkee usein transvestiitteja. Itä-Helsingissä ei näe. Pukeutumisesta huomaa, että töölöläiset transvestiitit eroavat Kallion kollegoistaan arviolta parilla tuhannella eurolla kuukaudessa. Arvio voi mennä alakanttiinkin.